Halpis-helmikuu alkaa

Helmikuussa blogissa juodaan ainoastaan alle kymmenen euron viinejä. Tein uuden vuoden lupauksen kokeilla enemmän uuden maailman viinejä, joten luvassa on siis monille tuttuja Alkon suosikkiviinejä.

Trivento Malbec Reserve 2012
Maa / alue: 
Argentiina, Mendoza
Rypäleet: 100% Malbec
Saatavuus: Alko, € 8,98

trivento

Alkon hinnoittelu on huvittavan tarkkaa, kun halvemman pään viinit ovat aina pari senttiä alle tietyn eurorajan. Ilmeisesti asiakkaille on alitajuisesti tärkeää että viini on juuri tietyn hintaista, ikään kuin muutamalla kymmenellä sentillä olisi suuri merkitys. 8,98 euroa maksava viini todennäköisesti myy paremmin kuin 9,50 tai 8,50 euron viini.

Joka tapauksessa, halusin kokeilla jotain täyteläistä viiniä ja tajusin että Malbecia olen viimeksi juonut ehkä kaksi-kolme vuotta sitten. Sitä ei juuri muualla tehdä kuin Argentiinassa, ja rypäle tuntuu olevan vähän b-luokan maineessa: täyteläinen ja hyvä pihviviini, mutta ei niin monipuolinen kuin esimerkiksi muut täyteläiset kuten Cabernet tai Syrah.

Viinin nimi ja etiketti ovat kuin jostain etikettigeneraattorista: eivät herätä tunteita mihinkään suuntaan. Viinin väri on erikoisen purppurainen. Tuoksu on miedohko, mutta esiin tulee paahteisuutta ja tummia marjoja, luumua ja kirsikkaa.

Trivento on suussa aikamoinen hedelmäpommi ja helposti juotava. Kuuden kuukauden tammikypsytys tuntuu aavistuksen vaniljaisena suutuntumana, ja jälkimaussa maistuu lievä pippurisuus ja mieto tanniinisuus. Rakenne on ihan hyvä, mutta Alkon luonnehdinta erittäin täyteläinen pitäisi enemmän paikkansa jos viinin hedelmäisyys olisi maultaan enemmän päin kuivattua hedelmää, rusinaa ja karhunvatukkaa kuin luumua. Tähän täyteläiseen viiniin kuitenkin sopii klassinen viiniarvostelulause viini jättää nielua lämmittävän vaikutelman.

Trivento on mielestäni ihan kelvollinen hintaisekseen. Ominaisuudet ovat simppelit ja yksiulotteiset: hedelmällisyyttä, ei juuri muuta.

Mainokset